Jusmara Oy

Jusmara Oy toimii konepajateollisuudessa. Toimitamme monipuolisesti erilaisia osia ja osakokonaisuuksia, jotka valmistamme asiakkaan piirustusten ja toiveiden mukaan. Asiakkaitamme ovat sekä suuret kansainvälisillä markkinoilla toimivat metalliteollisuuden yritykset että pienemmät lähialueen toimijat.

Yrityksemme juuret ulottuvat 1960-luvulle, jolloin tuotanto piti sisällään erilaisia maataloustuotteita. Vuonna 1988 tapahtui sukupolvenvaihdos ja varsinkin viime vuosina toimintamme on painottunut yhä enemmän alihankintaan. Sen saralla tarjoamme koneistusta, laserleikkausta, särmäystä, sorvausta, porausta, sahausta, putkentaivutusta, kokoonpanoa, hiekkapuhallusta, maalausta ja suunnittelua.

Joustavuus on läsnä kaikessa toiminnassamme. Se näkyy palveluissamme nopeana reagointikykynä ja tuotannossamme sarjakokojen vaihteluina aina muutamista kappaleista tuhansiin. Lisäksi laatu ja toimitusvarmuus ovat meille tärkeitä tekijöitä. Niiden toteutuminen varmistetaan monipuolisten, saman katon alla tapahtuvien, tuotantotekniikoiden ja ammattitaitoisen henkilökunnan voimin. Omaa tuotantoamme täydentävät myös useat alihankkijat.

Toimiala ja palvelut

Yhteystiedot

Jusmara Oy
Raamatuntie 461
62130
Hellanmaa

Puhelin

050 016 3144

Sähköposti

simo.ala-rantala@jusmara.fi

Verkkosivusto

Sosiaalinen media

Scroll to Top

Yhteydenottolomake

Tarjouspyyntölomake