Teollisuus

Härmänmaan teollisuus

Kauhavan ja Lapuan alueen teollisuus on yksi Härmänmaan tunnetuimmista piirteistä. Teollisuus, ja etenkin puu- sekä metalliteollisuus ovat suurimpia työllistäjiä alueellisesti. Alueen teollinen osaaminen keskittyy suurimmaksi osaksi metalliteollisuuteen, puuteollisuuteen sekä  teknologiateollisuuteen. Kansainvälisestikin tunnettu teollinen työskentely on yksi menestyksen tekijä tällä seudulla. Yrityskehä-sivusto tarjoaa kaikille pohjalaisesta teollisuusosaamisesta kiinnostuneille portaalin, jonka kautta voimme käsitellä tarjouspyyntöjä ja yhteydenottoja.

Härmänmaalla ja yleensäkin Etelä-Pohjanmaalla on pitkät perinteet teollisessa osaamisessa. Jo vuosikymmeniä täällä on valmistettu laadukkaista raaka-aineista suomalaisia laatutuotteita eri puolille maailmaa. Kauhavan ja Lapuan alueen yhteenlittymän ansiosta voimme tarjota laadukkaita tuotteita kilpailukykyiseen hintaan. Olemme osaltamme lisäämässä Suomen kilpailukykyä. Uutta Kasvua Kohti Härmänmaalla-hankkeen kautta saat lisätietoa Härmänmaan teollisesta osaamisesta sekä alueen mahdollisuuksista!

Strongly connected Lapua Kauhava